torstai 28. elokuuta 2008

Kävin tuossa kaupoilla ja haeskelin siihen raapimispuu hässäkkään (minkä ukko tekee) karvaista kangasta jonka sitten päällystäisin.
Siihen on tarkoitus tehdä kaksi koppia ja tasoa, itse raapimispuu tulee kahdesta paksusta oksasta jotka ovat nyt kuivumassa ja jotka sitten päällystämme paksulla narulla, no juu sen kankaan löysin, aivan ihanaa vihreän sävyistä pehmeää karva kangasta tässä kuva

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Varaus

Tänään sitten päästiin käymään tuolla Kissakoti Kattilassa ja meidät vietiin heti huoneeseen jossa vilisi ihania valko/kultaruskeita kissanpentuja. Olimme päättäneet että otamme vain yhden kissan, mutta siinä kun rapsuteltiin ja juteltiin henkilökunnan kanssa tulimme siihen tulokseen että meille lähteekin Äiti ja tytär.
Niin Se emo tuli heti mieheni jalkoihin kyhnään ja kerjään hellyyttä ja tämä pentu (juku, niin se oli nimetty mutta me muutamme nimen koska ei oikein sovi niin kauniille tytölle) ensin ponkaisi karkuun meitä ja sitten tuli siihen emon kylkeen kiehnäämään, meille sanottiinkin että viihtyvät todella hyvin yhdessä, no ei tarvinnut muuta sanoo kun päätimme että kummatkin lähtee meille, saavat olla loppuelämän yhdessä.
Muut pennut hääräsivät omiaan.
Olen niin onnellinen että en malttaisi odottaa, joudumme meinaan odottamaan ainakin kaksi viikkoa ennenkö pääsevät kotiutuun.
Nimet heillä jo on keksittu. Lady on äiti (n.2v) ja Lumo on pentu.

Juu ja se vielä että tämä pentue oli löytynyt ojasta josta joku ihana ihminen oli ne pelastanut ja vienyt Kattilaan

perjantai 15. elokuuta 2008

Käynti Kattilassa

meille tulee kissanpentu, ihanaa. Käytiin tänään Kattilassa (löytökissoja) kattoon ja huomenna mennään vissiin varaan.
Olen niin tohkeissani, siitä varmaan tulee paljon juttuja ja kuvia tänne kunhan sen kotiin saamme.
Raapimispuu puuttuu kaikki muu on jo, ja ukko lupasi sellaisen tehdä, minä sen sitten päällystän. Siitäkin tulee kyllä kuvaa sit kun valmistuu.

sunnuntai 10. elokuuta 2008

ahvenanmaan reissu

2.8.2008 läksimme matkaan, ensin linkkuasemalle ja hyppäsimme Turkuun vievään linkkuun. Turusta jatkoimme pyörillä kustaviin. Ilma oli silloin hyvä, hieman pilviä mutta muuten lämmin, sain jopa polkea shortsit jalassa (mikä oli sitten ainoa kerta matkan aikana).



Oli jo päivän aikana sataa tihuttanut, sen verran , että laitettiin jätesäkit suojaamaan tavaroita.

Kun olimme päässeet Kustaviin jatkoimme matkaa Vartsalan lossilla yli ja siitä Vuosnaisten satamaan, joka oli sitten virhe. Kello oli jo paljon ja pyöräilymatkaa oli jo kertynyt melkein 100km, mutta ajattelimme että vierasvenesatamassa Vuosnaisissa saataisiin suihku ja teltta jonnekkin.
Niin menimme kysymään josko se suihku onnistuisi pie
ntä korvausta vastaan tietenkin ja josko johonkin sen teltan saisi.
Saimme todella törkeen kohtelun, ensin sanottiin että ei saa laittaa telttaa ja ei onnistu suihku, ainoastaan SATUNNAISILLE kulkioille ( niin sitähän me just olimme) ja että menkää takaisin Kustaviin leirintä-alueelle minne oli n. matkaa 10km, kello oli jo tosi paljon, niin sitten sanottiin että onhan meillä jokamiehen oikeudet, eli teltta pystyyn johonkin vaan, mutta tulen teko kielletty sitä ette saa tehdä ja suihku ei onnistu, siis meille ei tullut mieleenkään minkään tulen teko.

No me lähdettiin takaisin Kustaviin sinne leirintä-alueelle ja saatiin k
aivattu suihku ja teltta taskulampun valossa pystyyn, sillon rupesi satamaan hieman enemmän ja mitä ihmettelin hyttysiä oli tosi paljon sateenkin aikana.
Siinä kun ajeltiin takaisin niin tielle pöllähti hirvi joka py
sähtyi ja katsoa moljotti meitä otti sitten laukka askeleet ja häipyi metsään, harmi kun en saanut kuvaa...

3.8.
satoi aamulla ja teltta oli märkä, yritimme kuivattaa sitä mutta ei siitä mitään tullut, oli pakko laittaa se pakettiin, kun matkaa piti jatkaa ja näytti siltä, että sade ei hellitä. Siinä sitten sadevaatteet niskaan ja menoksi, lämmin oli ja kuiva olo vaikka vettä tuli, nautin oikein kovasti (vielä silloin)
Lähdimme siis uudelleen sinne Vuosnaisten satamaan, ajoimme Etelä-Vartsalan kautta (vanha tie) oli vähän tarkoitettu pyöräilijöille, sieltä suraava kuva


Oli tosi hienoja nuo juhannus salot.


tähän pysähdyimme tutkimaan karttaa ja pissille...

Vuosnaisista losilla Brändööseen (autolautta)



Sade loppui mutta tuuli jäi. Brändöössä oli myös tosi kaunista.
Löydettiin mahtava kallio mitä oli helppo nousta ylös siitä
kaksi seuraavaa kuvaa.




Nämä myöskin matkalta seuraavaan satamaan




Tässä ollaan seuraavassa satamassa (Torsholma)josta lähti autolautta
Vårdööhön


Soitin sitten lautalta seuraavaan yöpaikkaamme Vårdöön leirintä-alueelle, koska lautta oli vasta 22.30 perillä, sanoin, että ollaan aika myöhään perillä koska matkaa oli satamasta vielä n.7km, minulle sanottiin että tervetuloa ja että siellä pidettäisiin paikkaa auki vielä sen aikaa.
No aikaa meni sitten kun lauttaa purettiin ja me kun oltiin pyörillä päästiin vasta viimeisien joukossa ulos.

Kun sitten pimeessä ajettiin ja löydettiin lopulta leirintä-alue oli vastaanotto kaikkea muuta kuin tervetullut: meille sanottiin, että tulitte liian myöhään ei tähän aikaan enää tänne voi tulla, minä sitten sanoin, että mehän soitettiin että meillä kestää. Ukko siihen vaan että, lauttahan tuli jo tunti sitten (ei ottanut huomioon, että oltiin pyörillä ja purku kestää aina)
no veti sit sanojaan vähän taaksepäin ja pahoitteli kun saunavuorot olivat ihan täys, meille riitti kun päästiin pesulle (oli ihanan kuuma suihku), jälleen pystytimme telttaa pimeessä mutta hyvin onnistu ja yllättävän nopeesti :)
vettä ei satanut ja saimme märän teltan hyvin kuivuun (tuuli kyllä kovasti)
yö nukuttiin kuin tukit...






Seuraavana päivänä 4.8 jatkoimme kohti Maarianhaminaan, ilma oli pilvinen ja tuuli jonkin verran, sain pitää sadetakkia melkein koko matkan.


Kirkko matkan varrelta

Pysähdyimme juomaan ja ihastelemaan noita postilaatikoita,
missä oli maalattu maisema jatkuen aina toiseen laatikkoon, noita oli paljon ja kaikki erilaisa (upeita)



tässä lähemmin


Pyöräilyreitit olivat loistavat siis opasteet ja pyörätiet, oli mukava mennä kun ei tarvinnut ihan liikenteen vilinässä ajaa :)

Eräällä sillalla huomasimme kaksi joutsenta, niin ensin luulimme että niitä on vain kaksi, mutta kun ajoimme lähemmäksi niin se olikin koko perhe, kuvaan en saanut kuin yhden poikasen mutta niitä oli kolme yhteensä.
Ei voitu kauaa siinä ihastella, kun jo isäntä rupesi räkimään siihen malliin, että oli pakko lähteä, mutta kuvan sain kumminkin.



Saavuimme raunioille joka oli kanssa nähtävyys, tuo on Ahvenanmaan suurin linnoitus josta on jotain pystytty säästämään




Näköalapaikka löytyi myös matkan varrelta ja sinnehän menimme kaffeelle, matka jatkui tien osoittamaan suuntaan...


Kun pääsimme Maarianhaminaan, oli ilma jo tosi myrskyisä. Päätimme jos saadaan yösija joko motellista tai mökistä niin mennään, kysyimme keskustassa olevasta hotellista jossa yö oli 36€ huonetta, mutta olivat tietenkin varattuja (tiesinkin sen jo kun olin ennen matkaa vähän kurkkinut netistä tietoo) mutta kysyttiin kumminkin. No sitten käytiin siinä kaupassa ja lähettiin leirintä-alueelle joka oli keskustassa.
Siellä sanottiin että täyttä on mutta heillä on keskustassa motelli jossa yksi huone on vapaa, no me otimme se heti, siihen kuului myös aamiainen 90€ yhteensä ja seuraavaksi päiväksi varattiin mökki 70€, kun oli vapaa ja sää tiedotus lupasi vettä ja tuulta huolella.
Päätimme että ollaan nyt sitten täällä ja kattellaan kaupunkia kunnolla


Nämä kuvat otin illalla, ei ristin sielua missään
tuolla kulmassa käytiin oluella.

Kävelykatu hallitsi keskustaa, siitä ei nyt ole kuvaa ja siellä oli päivällä aika vilinä.

Täytyihän sitten käydä kattomassa paikallinen casino Paf, toivottiin että olisi ollut menossa jonkinmoisia turnauksia (ukko kun pelaa) mutta ei, seuraava
turnaus olis ollut keskiviikkona jolloin me jo lähdettiin jatkaan matkaa.


5.8 siirryttiin sitten varaamamme mökkiin tässähän se mökki siten on,
vesi tuli sisälle (siis kraanasta :)) ja kaikki oli IKEASTA. Mökki oli 4 hengelle, kerrossängyt, tosi siisti.



Tuuli oli kova, kuvassa näkee kuinka tuuli painoi jonkun teltta kasaan


Se päivä meni kans kaupunkia tutkiskellessa, syömässä käytiin sataman lähellä olevassa ruokapaikassa, hinnat on kyllä kovia verrattuna meitin hintoihin.

6.8 Aurinko paistoi aamulla ja ilma oli tyyni, ei ikinä olisi uskonut että edellisenä päivänä oli kova myräkkä. Me lähdettiin jatkaan matkaa, seuraava etappi olisi kökar jossa yövymme.


Ensiksi käytiin katsomassa tällainen nähtävyys siis tuo laiva tuolla takana POMMERN.


Ja matka jatkui kohti Lumparlandin satamaa



Tuommoinen näky näkyi matkan varrella, linnuista en tiedä kyl mitään mutta kuvattava oli tietenkin, päästivät aika lähelle.


Lumparlandis pysähdyttiin paikallisessa kaupassa ja syötiin eväät




tässä kauppa ja paikallinen lastaamassa polkupyöräänsä


Tuo ei ollut meitin laiva oli vaan sopivasti tuossa parkissa ja lastasi lastia, lautta millä me mentiin tuli myöhemmin ja sattui siinä kommelluskin.



Kun lautta oli satamassa ja sen piti nostaa puomi ylös, jotta lautta voitaisiin purkaa, juu puomi ei noussutkaan (se toimi sähköllä) ja vaikka henkilökunta kuinka yritti, ei liikahtanutkaan, ei edes käsivoimin.
Heidän ei auttanut muu kuin vaihtaa toisen lautan kanssa paikkaa (joka oli siis tyhjä) että saatiin porukka ulos ja sisään, meni siinä n.20min eli vähän oli myöhässä aikataulusta (sai kiinni 2h 30min aikana n.10min joka siis mentiin)








Saavuimme Kökarelle ja matkasimme leirintä paikalle



Ilta oli hieno ja leiripaikka kans. leirintä alue oli n.3km päässä satamasta, käytii vielä illalla satamassa, ku oltiin saatu leiri pystyyn.









7.8 seuraavana aamuna lähettiin hyvissä ajoin satamaan odottamaan lauttaa joka vei meidät Korppooseen, matkalla oli nähtävyys, joka oli mentävä katsoon. Kallion takana n.500m päässä vanhoja hylkeenpyytäjien asumuksia, jotka oli vielä havaittavissa ja olihan siellä kovan matkan jälkeen perustukset jäljellä niinkuin kuvassa näkyy.



matka kesti Korppooseen 2h 30min ja sinä aikana kerääntyi pilviä taivaan täydeltä, eli vettä alkoi sataa taivaan täydeltä.


Niin muita kuvia en sitten ottanut, koska vettä sitten satoi kaatamalla ja kamera oli hyvin pakattu että ei kastunut, meillä oli matkaa Turkuun 74km ja meidän piti ajaa se.
No kun lähdimme Korppoosta ajaan laitoimme tietenkin sadevaatteet päälle, tai siis minä, ukko polki urheasti shortsit jalassa, laittoi kuitenkin sadetakin päälle.

Sitä veden määrää voi hyvänen aika, silloin ajattelin kun poljin ja autot roiski ohittaessaan, että kun minä tästä selviän....
yhden kerran pysähdyttiin sateen suojaan kun sitä tuli niin rankasti että ei kertakaikkiaan voinut ajaa kun ei nähnyt mitään. Sadevaatteidenkin läpi tuli vesi ja siinä vaiheessa ei enää naurattanut, mutta jatkoimme urheasti.
45km ajoimme siitä sateessa ja sit oli pakko luovuttaa, hyppäsimme Turkuun menevään bussiin, missä vaihdoimme kuivat vaatteet (oli onneksi vielä yhdet vaatteet, mitkä oli säästyneet sateelta).
Turussa meillä oli yli tunti aikaa busiin joka vei meidät kotiin.
Haimme ruokapaikan ja söimme hyvin ja kyllä maistui moisen koettelemuksen jälkeen.
Nähtiin paljon muitakin pyöräiliöitä reissulla ja joillakin oli lapset mukana, siellä ne pikkuiset menivät kuin vanhat tekijät, ajattelin että voi heitä jos ovat saaneet saman sateen niskaan.
Kotimatka alkoi. Hämeenlinnasta oli viel n.7km kotiin mikä ei tuntunut enää missään, kerettiin just ennen sitä sadetta mikä oli Korppoossa. Kotona oltiin 24 aikaan yöllä, kyllä uni maittoi.

Kyllä tuo veriin meni tuo pyörällä seikkaileminen, että ei tämä tähän jää, suraavaa matkaa odotellessa :)

perjantai 1. elokuuta 2008

Ahvenanmaan reissu lähenee

Huomenna olisi lähtö tuonne Ahvenenmaalle fillareilla, äsken laitoimme fillarit siihen kuntoon että huomenna aamulla on hyvä lähtee matkaan, menemme linkulla ensin Turkuun (täältä Turkuun matkaa n.150km) ja sieltä sitten lähdetään kustavin kautta pyöräileen Ahvenanmaalle, mitään ei olla suunniteltu etukäteen, siellä sitten mennään minne tie vie, takoitus olisi kumminkin nähdä mahdollisimman paljon, toivotaan että ilmat saallii :)