keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Muutama talvikuva

Näitähän minulla riittää ;)






Miten voi olla kaunis jään ja hennon lumen peittämät oksat.



Luonnon taidetta :)



Minulla on sellainen pieni piilopaikka pienessä metsässä ihan meidän lähellä jossa tykkään funtsia ja rauhoittua omassa rauhassa. Metsä on luonnontilainen eikä sitä ole harvennettu eikä putsattu ja juuri sellaisesta minä pidän. On suuria kaatuneita puita ja valtavia juuria, mitä on  kiva katsella kun niistä muotoutuu vaikka mitä. Nyt lunta niin paljon, että juuria ei juurikaan näy :)




perjantai 25. tammikuuta 2019

Lunta ja jäätä

Kyllä on tullut lunta ihan yli äyräilen, olen lapion kanssa painellut tuohon meidän rantaan, että pääsin sinne, yleensä se on aurattu kun on kylän ranta, mutta nyt jostain syystä jäänyt tekemättä. Ei ole pilkkijät päässeet autoilla, tuo on meinaan aika suorittu pilkille lähtö paikka.

Hieman jälleen sain kuvasaalistakin 😊












Jäätä en koskaan kyllästy kuvaamaan, olis vain hieman parempi kamera ;)